Elämää Zimbabwessa – Leijonaa mä metsästän…


”Ei kannata juosta kovin lähellä mitään heinikoita, siellä on niitä kalkkarokäärmeitä”. Olen ehtinyt käydä juoksulenkillä jo monta kertaa, kun saan kotona muistutuksen hieman erilaisesta paikallisesta eläinkannasta.

Myös kulkukoirien kanssa pitää olla varovainen. Aiemmin kesällä toista vapaaehtoistyöntekijää oli purrut kulkukoira juoksulenkillä, ja lenkki oli muuttunut sairaalareissuksi. Tällaisia juttuja ei aina tule muistaneeksi. Suomessa juostessa saa väistellä korkeintaan hyttysiä, eikä kulkukoiriakaan juuri näe.

Kotona Hararen Cynthia Roadilla viihdyttävät vähän lempeämmät koirat, Esko ja Topi. Esko tosin on jo 15-vuotias vanhus, joten häntä ei leikkiminen juurikaan enää jaksa innostaa. Nuori Topi puolestaan on valmis riehumaan ihan koska vaan. Vaikka keskellä yötä.

Nälkäiset leijonat…

Parin Zimbabwe-viikon jälkeen suuntaamme Imireen safarille yhdessä 9-vuotiaan Makanakan ja 6-vuotiaan kummityttöni Blessingin kanssa. Tytöt saavat safariretken palkkioksi hienosta koulumenestyksestä. Blessing odottaa eniten kohtaamisia seeprojen kanssa, Makanaka taas haluaa nähdä gebardeja. Omia suosikkejani ovat suurilla ruskeilla silmillään tuijottavat sympaattiset kirahvit.

Eläimet eivät petä tälläkään kertaa. Tapaamme ensimmäiset norsut jo heti tultaessa luonnonpuistoon. Hetken päästä maassa makaa kuolleesta lehmästä jäljellä oleva pää.. Leijonat ovat olleet nälkäisiä.. Imiressä leijonat on aidattu omalle alueelleen, mistä en oikeastaan ole kovin pahoillani. 🙂 Hienoilta ne toki näyttävät.

Seeproilla on menossa pientä reviirikiistaa lehmien kanssa. Hetken ne ärhentelevät omissa laumoissaan toisilleen, mutta sitten tilanne raukeaa. Norsujen, leijonien, seeprojen ja lehmien lisäksi näemme laumoittain sarvikuonoja, puhveleita, pahkasikoja ja antilooppeja. Yhden pikkujärven rannalla lekottelee myös krokotiileja. Niistä pysyttelemme ihan mielellään kauempana. Makanakan odottamia gepardeja emme harmillisesti näe.

Vaikka olen käynyt safarilla aiemminkin, en usko, että näiden eläinten katseluun voisi koskaan kyllästyä. Valo savannilla juuri ennen auringonlaskua on käsittämättömän hieno. Savannin auringonlasku ja punaisena hohkaava maa, en tiedä paljon mitään sen satumaisempaa. Kun siihen yhdistetään valtavia korviaan leyhyttelevät norsut, meinaa melkein tulla itku.

Savanni nukahtaa, ja me lähdemme ajelemaan kohti Hararea. Safarikaverini Blessing ja Makanaka nukahtavat autoon alta aikayksikön.