Elämää Zimbabwessa – Voi näitä ihania lapsia!


Voi näitä Dzikwan lapsia! Sydän sulaa täysin heti ensimmäisenä päivänä. Vaikka useimmilla lapsilla ei ole äitiä eikä isää, eivätkä he omista juuri muutenkaan mitään, he suorastaan pursuavat elämäniloa ja naurua. Ja kaikki lapset ovat omalla tavallaan niin liikuttavan ihania. Dzikwan pihalla raikuu usein laulu ja nauru.

Ohjelmassa olevia lapsia on kaikkiaan 400. Kauhistelen aluksi, miten ikinä opin erottamaan heitä toisistaan. Saati että oppisin muistamaan heidän nimensä. Mutta kyllä heistä pian alkaa erottua erilaisia persoonia, ja nimiäkin alkaa jäädä mieleen. Englanninkieliset nimet ovat helppoja, mutta sitten nämä shona-nimet… Tadinawashe, Makanaka, Sinodia, Ropafadzo ja Kudakwashe…

Minäkin tosin saan monta erilaista nimeä. Lapset kutsuvat minua välillä Sepoksi (Dzikwan johtaja), välillä Elinaksi (aiempi vapaaehtoistyöntekijä) ja välillä murunguksi (= valkoihoinen). Yhdelle tyttöporukalle olen myös Hannah Montana. ”Hanna, you have the same name as Hannah Montana, and you look like Hannah Montana”, toteaa yksi tytöistä. Otan tämän kohteliaisuutena, koska Hannah Montana taitaa olla ”hieman” nuorempi. 🙂

Heti ensimmäisenä tuttavuutta tulee tekemään ihana Betty, josta tuleekin tosi läheinen. Betty on myös kummityttöni Blessingin hyvä ystävä. Tyttö osoittautuu varsinaiseksi linssiluteeksi, joka pyytää usein saada poseerata kameralle.

Betty ja hienot aurinkolasit

Suloinen kummityttöni Blessing asuu Dzivarazekwassa tätinsä Beautyn luona. Beauty elättää pikkuruisessa kodissa kaikkiaan viisi lasta. Myös 6-vuotiaan Blessingin biologinen äiti on elossa, mutta hän on jäänyt työttömäksi ja joutunut sen takia lähtemään kauas Dzivarazekwasta. Eikä hän pysty huolehtimaan Blessingistä. Äidin sisko Beauty on luvannut huolehtia tytöstä.

Ja niin hän kyllä tekeekin. Vaikka kodissa ei ole montaa neliötä, keittiö ja vessa ovat ulkona ja makuutilat pienet, kodissa vallitsee suuri lämpö ja ilo. Minut otetaan avosylin vastaan.

Vierailulla kummityttö Blessingin kotona

Kun lähden pois vierailulta kummityttöni kotoa, meinaan jostain syystä purskahtaa itkuun. Päivittelen paikalliselle kollegalleni Levitalle elämän epäreiluutta. Levita kuitenkin lohduttaa ja vakuuttaa, että valtavasta köyhyydestä ja puutteesta huolimatta ihmiset ovat täällä onnellisia. Ja ketään ei jätetä, vaan ihmiset pitävät aina huolen toisistaan. Lapset jaetaan sisarusten kanssa sen mukaan, kuka pystyy parhaiten huolehtimaan heistä.

Tämän sydämellisyyden muistan aina!

Katso miten sinäkin voit ryhtyä kummiksi täältä.