Metsänistutus- ja ympäristökasvatusprojekti


Dzikwan tytöt istuttamassa puuta

60 hehtaarin kokoinen Hararen kaupungilta vuokrattu metsäpalstamme sijaitsee Dzivarasekwassa. Metsänistutushankkeemme ja maanparannusohjelman taustalla on polttopuun saannin varmistaminen yhteisölle, vihannesten ja hedelmien kasvattaminen, paikallisten viljelijöiden satojen kohentaminen ja lasten ympäristökasvatus. Vuonna 2011 käynnistetty Suomen ulkoministeriön kehitysyhteistyöhankevarojen turvin toimivan hankkeen yhteistyökumppaneina toimivat Zimbabwen metsähallitus, Zimbabwen maatalousministeriö, Bindura University of Science Education sekä Helsingin yliopiston VITRI (Viikki Tropical Resources Institute). Hanke sisältää mm. taimien kasvatusta, nopeasti kasvavien puulajien istutusta polttopuun hankintaa varten, muiden kestävien paikallisten puulajien istutusta, malleja ja käytännön keinoja metsien ja maatalouden rinnakkaiseloon eli peltometsäviljelyä, hedelmäpuiden kasvatusta, mehiläsitarhausta ja ympäristötietouden antamista ja myöhemmin myös pienimuotoisia hankkeita puun käsittelyyn.

Puun taimet kasvatetaan omassa taimitarhassa

Palstamme 300 neliön katetussa taimitarhassa kasvatetaan taimia istutettavaksi. Taimitarhan kapasiteetti on yli 60.000 puuntainta vuodessa. Suurin osa taimista on nopeasti kasvavia eukalyptuspuita. Ympäristöhanketta varten olemme saaneet tukea UM:n kehitysyhteistyövaroista 68 000 € vuosille 2011-2013 ja 67 500 € vuosille 2014-2016.

Elefanttien kohtaaminen Imiressä

Luonto- ja opintoretket

Yksi tapa palkita hyviä suoriutujia ja ahkeria oppilaita on ottaa heitä mukaan retkille tutustumaan Zimbabwen luontoon ja villieläimiin. Myös kummi voi viedä lapsen retkelle. Suosittu retkikohde on Chipangalin villieläinten orpokoti, jossa lapset tutustuvat mm. leijoniin, leopardeihin ja sarvikuonoihin. Muita retkikohteita ovat mm. Imire Safari Ranch, Lion Park, Bulawayon luonnonhistoriallinen museo, ja Antelope Park -eläinpuisto. Retket ovat lapsille mieleenpainuvia ja ainutlaatuisia elämyksiä, jotka auttavat jaksamaan välillä raskaassa arjessa.